Vastuullisuus ja tapamme toimia

Yhdessä asiakkaidemme kanssa olemme sitoutuneet vastuullisen ja kestävän kaivostoiminnan edistämiseen. Meidät tunnetaan korkeasta laadusta, jossa niin työskentelyn kuin lopputuloksen turvallisuus on aina kaiken perusta: tavoitteemme on ylläpitää 0-tapaturmatasoa.

Haluamme olla sekä vastuullinen kumppani asiakkailemme että vastuullinen työnantaja henkilöstöllemme. Vuonna 2021 teimme vastuullisuuden tavoitetilakartoituksen ja nykytila-analyysin, joiden kautta on määritetty vastuullisuuden keskeiset teemat ja toimenpidealueet seuraaville vuosille. 

Ympäristökestävyydessä pyrimme CO2-päästöjen vähentämiseen kaikessa toiminnassa.

Vastuullisuus ei muodostu vain ympäristökestävyydestä, vaan tärkeässä roolissa ovat myös sosiaalinen kestävyys ja hyvä hallinto. Sosiaalisen kestävyyden osalta panostamme työnantajamielikuvatyöhön ja tunnettuuden lisäämiseen.

Hyvän hallinnon periaatteita noudatetaan kaikissa toiminnoissa. 

Suunnitelmallisuus ja jatkuvan kehittämisen/parantamisen periaate varmistavat, että päivästä ja hankkeesta toiseen toimimme virheettömästi ja aikataulujen mukaisesti. Tavoitteenamme on tarjota aina edistyksellisimmät, kustannustehokkaimmat ja turvallisimmat maarakennuksen ratkaisut asiakkaidemme menestyksen takaamiseksi.

Onnistuminen koostuu useista asioista

  • Riskien tunnistaminen ja arviointi – tiedämme, kuinka työt tehdään tehokkaasti ja turvallisesti
  • Turvallisuuden tietoiskut - tieto vahingoista, korjaavista toimenpiteistä ja vaaratilanteista jaetaan kaikille työntekijöille
  • Avoin keskustelu ja vuorovaikutus työturvallisuudesta sekä yrityksessä sisäisesti että asiakkaiden kanssa
  • Turvallisuuskulttuuriin sitoutuneet työntekijät sekä työn jatkuva parantaminen.

Meille jokainen urakka on jatkuvaa oppimista ja yhteistyötä, jossa turvallisuus, vastuulisuus, laatu ja kannattavuus ovat onnistumisen mittareita.

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista